tiistai 3. maaliskuuta 2009

Maanantai 2.-tiistai 3.3.2009

Maanantai 2.3.2009

Lepopäivän jälkeen(lue:safaripäivän) aamusta heräsimme taas innokkaina kuluttamaan lenkkitossujemme pohjia. Harri näytti olevan heti aamusta vireessä ja piti vauhtia yllä. Hyvin molempien lihakset ovat palautuneet harjoittelun rasituksista. Aamupäivälevon jälkeen toinen kevyt lenkki. Lounaalla ammattilaisjuoksija Mustafa Mohamed toivotti meidät tervetulleeksi ammattilaisjuoksijoiden joukkoon kuultuaan meidän juoksuohjelmasta. Harmi kun tämä kestää vain kolme viikkoa. Mitenkähän tälle ammattilaisuudelle saisi jatkoa Suomessa? Harri lupasi meidän tekevän illallisesta lihapullat ja muussin ja ruskeankastikkeen. Nukkumisen ja kuntosaliharjoittelun jälkeen suunnistimme (uusi laji meille…) keittiölle, jossa meille oli varattu lähes kaikki, mitä olimme ruoanvalmistukseen toivoneet. Siinä me sitten opastimme keittiöväkeä lihapullien, muussin ja ruskeankastikkeen tekemiseen. Joku jo leikillään sanoi, että meidän pitää jäädä vuodeksi juoksemaan ja laittamaan heille ruokaa. Emme tehneet vielä sopimusta. Opetimme lisäksi yhdelle ruoanlaittajalle ruotsiksi lihapullat ja muussi. Ja kun Mustafa tuli syömään, niin hänelle kerrottiin ruotsiksi, mitä on tarjolla ruoaksi. Paikalliset tekivät lisäksi kasviksia ja ugalia eli maissijauho, maitovesi, suola puuroa. Tai oikeastaan se on puuroakin paljon sakeampaa. Kyllä meidän laittamaa ruokaa kehuttiin. Voitte vain arvailla kuka söi eniten lihapullia… Mustafa, Harri vai Jussi.


Tiistai 3.3.2007

Yksi leirin pääharjoituksista edessä ja miehet intoa täynnä kellon soidessa klo 5.30 jälkeen. Aamurutiinit ja juoksemaan ensin kevyttä ja sitten reipasta heti perään. Kevyt lenkki sujui yhdessä ja juomatauon jälkeen Harri lisäsi vauhtia Jussin vielä keventäessä vaatetusta. Hyvin Harrillakin näytti kulkevan ja Jussi intoutui myös leirin parhaaseen harjoitukseen? Mutta kyllä oli alamäkiosuudet paljon helpompia kuin viimeiset ylämäet jo harjoituksen rasittamilla jaloilla. Kenialaiset juoksijat kannustivat kovasti juoksumme aikana heitä ohitellessamme, (olivat verryttelylenkillä tai venyttelemässä), koska tunnistavat jo meidät monien lenkkien ansiosta. Harri säästeli nilkkaansa ja juoksi 5 kilometriä lyhyemmän reippaan kuin Jussi.
Nukkumista ja vähäisten korttien kirjoittelemista ja uudelleen juoksemaan. Aurinko taitaa tehdä päivästä leirimme kuumimman? Kävimme levon jälkeen juoksemassa pienen pienen palauttavan lenkin. Harri kävi leipomassa sämpylöitä jäljelle jääneestä muussista. Erinomaisia!Iltapäivällä kävimme jopa auringossa ihan ilman juoksua. Viimeistä tiistaita kulutetaan, niin ne päivät kuluvat täälläkin, päivä kerrallaan…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti