Terveiset Keniasta 14.-16.2.2009

Hyvä blogin lukija, anteeksi vain että pääsimme vasta nyt täydentämään sivuja. Meillä on ollut ongelmia langattoman verkon kanssa. Mutta nyt olemme onnistuneet päivittämään blogin.

Lauantai 14.2.2009

Lentomatkat ja yöpymiset Lontoossa ja Nairobissa onnistuivat suunnitellusti. Nairobista lensimme lauantai-aamuna 14.2. (muuten hyvää ystävänpäivää vaikkakin myöhässä) Eldorettiin afrikkalaisella koneella ja sekin lento oli aivan OK jopa tarjoilujen kera. Juoksuleirin autokuski tuli noutamaan meidät Eldoretin lentoasemalta. Erittäin mukava kenialainen mies, jonka avustuksella löysimme Eldoretin keskustasta paikallisen tietokoneliikkeen, josta ostimme langattomat systeemit ja prepaid –kortit. Samalla tapasimme juoksuleirimme toisen omistan Peterin. Peterillä on oma toimisto omassa liikekeskuksessa Eldoretin keskustassa.

Parin tunnin tietotekniikkaoperoinnin jälkeen saavuimme High Altitude training centeriin Iteniin noin 2.400 m:n korkeuteen (noin puolen tunnin ajomatka Eldoretistä).

Pääsimme heti tutustumaan leiriläisiin yhteisen kahvihetken muodossa. Jokainen sai kertoa taustastaan ja tavoitteistaan. Täällä on juoksijoita mm. Israelista, Hollannista, Itävallasta, Zimbabwesta ja Ranskasta. Eri tasoisia juoksijoita, monta nuorta, joista vielä kuulemme tulevaisuudessa eri maratontapahtumissa. Mutta onpa täällä myös oman terveytensä vaalimiseksi juoksua harrastavia. Mukavan leppoista tunnelmaa. Kenialaiset ovat erittäin ystävällisiä ja varsinkin lapset haluavat hieroa tuttavuutta huutelemalla hyväntahtoisesti ”How are you and what´s your name?”

No niin sitten itse treeneihin. Kävimme tutustumassa paikalliseen maastoon n. kympin lenkillä muiden juoksijoiden vauhdittamana; paitsi välillä innostuivat suomalaiset (ainakin toinen) näyttämään, että meiltäkin tämä käy! Upea puolipilvinen ja n. 20 asteen ilma hiveli niin ihoa kuin sielua. Voiko tämä olla totta! Me suomalaiset maratoonarit o lemme nyt täällä maailman huippumaratoonareiden maassa. Kyseisellä juoksuleirillä ovat olleet lukuisat maratoonarit ympäri maailmaa, mm. pari päivää sitten Janne Holmen poistui muutaman viikon leiriltään. Näin me jatkamme Suomen sinivalkoisen värin esillä oloa! Hyvä Suomi!

Selvisimme ensimmäisestä juoksukoitoksesta melko hyvin, vaikka puuskutimme ohuen ilmanalan johdosta kuin höyryveturi (ainakin se toinen). Ihastelemme ympärillä olevaa luontoa ja Kenialaisia kyliä sekä niiden asukkeja, joilla ei ole minnekään kiire. Emme ole törmänneet yhteenkään kenialaiseen, joka olisi kerjännyt rahaa. Kaikki ovat olleet kovan työn touhussa ja näyttäneet onnellisilta köyhistä olosuhteista huolimatta. Meillä olisi tässä paljon opittavaa!

Juoksuleirillä tarjotaan täysylläpito kolmen aterian ja kahvihetken kera ja käytössä on 25 m:n ulkoallas sekä upea kuntosali modernein varustuksin. Ja kaiken kruunaa suomalaiset saunat.

Sunnuntai 15.2.2009
Aamuherätys tapahtui klo 05.15, jolloin kumpikin heräsi vähän huonosti nukutun yön jälkeen. Aamutoimien ja sitten juoksutamineiden pukeminen, näin aloitimme Michelin laatiman harjoitusohjelman. Mielessä on koko ajan pidettävä ”pole, pole! eli ”easy, easy” eli rauhassa, rauhassa. Ranskalainen valmentaja oli laskenut lenkillämme olleen n. 60 juoksijaa, joista moni ohitti meidät suomalaiset. Tuntui, että ohittajia löytyi enemmän kuin Suomessa kymmenen vuoden aikana yhteensä. Lähdimme lenkille pimeässä ja aurinko nousi juoksumme aikana. Kenialainen auringonnousu on todella upea kokemus. Erityisesti puiden muodot kiehtovat ja paikalliset kukkulat ja laaksot, joita näkyy kauaksi. Punainen hiekka vain pöllyää, kun taivalta tehdään, minkä vuoksi tossut ovat myös juoksun jälkeen sen näköiset. Aamulenkin jälkeen suihkuun ja aamupalalle sekä pienille torkuille. Ennen puoltapäivää mittasimme kuntoamme helteessä toisella lenkillä. Nyt havaitsimme lukuisan joukon paikallista kirkkokansaa, jotka olivat viettäneet jumalanpalveluksessa 2-4 tuntia. Kenialaiset osaavat pukeutua tyylikkäästi, pienet lapset on puettu värikkäisiin sivonkeihin. Aurinko porotti ylhäältä taivaalta ja hikikarpalot olivat sen mukaiset. Tämä kolmas lenkki tuntui kuitenkin jo helpommalta – enää ei se toinenkaan puuskuttanut kovasti ja nähtiin myös paikallinen rovasti. Lenkillä meidät ohitti myös leirimme omistajat Lornah Kiplakat sekä hänen puolisonsa Pieter, toki vain upealla maasturillaan. Se toinen kävi suihkun jälkeen uimassa ja asuinkaveri luki kirjaa. Uimassa käynyt ihasteli sinistä taivasta ja ympäristön kauneutta ja ihmetteli, voiko tämä olla totta! Lounaan jälkeen saimme apua atk-ongelmiimme kollegalta, joka yritti saada käynnistymään langatonta verkkoa. Emme kuitenkaan onnistuneet pääsemään verkkoon, koska kenttä leirillämme on niin heikko. Nyt kirjoitamme näitä tapahtumia muistitikulle ja pyrimme siirtämään niitä blogiin aina kun on mahdollista, esimerkiksi nettikahviloissa. Taman vuoksi blogimme ei aina ole ajantasalle, kuten ELAMASSA YLEENSA HYVAA KANNATTAA ODOTTAA ...

Maanantai 16.2.2009

No niin, lopultakin paasimme nettiin juoksuleirin koneella. Omaa emme saaneet toimimaan.
Tanaan on jatkettu onnistuneesti treenia. Aamutuimaan kavimme pk-lenkilla klo 06.20 alkaen. Nyt lenkki oli hiukan pidempi kuin edellisena aamuna. Mutta jalleen koimme kauniin auringonnousun. Ruokailun ja levon jalkeen kavimme toisella lenkilla hellekelissa. Mutta kaikki OK. Lisaksi iltapaivalla pieni kuntosaliharjoitus ja uintia. Kohta (klo 19.00) kaymme ruokailemaan. Ja sitten aikaisin nukkumaan, koska aamulla jatketaan juoksua klo 06.00.
Teille kaikille blogin lukijoille lampimat terveiset taalta ystavalliselta juoksuleirilta.

Terveisin Jussi ja Harri