torstai 19. helmikuuta 2009

Keskiviikko 18.2.2009

Keskiviikko 18.2.2009

Aamun herätys 5.45 ja lenkille vasta klo 6.30, jotta näki paremmin heti juoksun alussa.
Tarkoitus juosta kevyen lenkin keskellä muutama kolmeminuuttinen vauhdikkaammin. Herätellessämme kroppaamme huomista kovempaa lenkkiä varten. Hyvin sujui lenkki molemmilta olosuhteisiin nähden. Pulahdus uima-altaaseen rentouttaa mukavasti jalkoja. Sitten parin tunnin lepo ja uudelleen baanalle, nyt pk-lenkin muodossa. Jälleen tapasimme kenialaisia työnsä ääressä: joku kulotti peltoa, toinen kynti traktorilla niin, että tuoreen mullan tuoksu kulkeutui sieraimiimme, joku paimensi lampaita ja joku ajoi lehmiä paremmille laidunmaille. Jälleen pulahdus uima-altaaseen. Ruokailun jälkeen lepoa ja kuntosalia. Täydellisen päivällisen jälkeen omaan punkkaan nukkumaan hyttysverkkojen alle. Tietenkin ennen nukkumaan menoa sekä tietenkin aamuisin pestään hampaat, koska mukana on suuhygienisti.

Melko alkeellisessa keittiössä syntyvät terveelliset aamupalat, lounaat ja päivälliset. Keittiössä on leivonnaisten paistamiseen noin metrin korkuinen puilla lämmitettävä kerrosuuni. Lisäksi kaasuliesi ja avotuli ritilän kera. Aamupalaksi olemme saaneet uunituoretta leipää, pähkinävoita, juustoa, banaaneja, kananmunia, kahvia, teetä ja kaakaota sekä mehua. Lounaaksi on yleensä tarjottu pääasiassa kasvisruokaa, mm. kurpitsakeittoa, pinaattisipulitomaattiwokkia, tuoresalaattia, hedelmiä (papaija, mango, ananas jne.); lisäksi riisiä ja perunoita sekä kahvit ja teet päälle. Iltaisin päivällisellä pasta bolognese, naudanlihakastike, kanaa, riisiä, perunaa tai pastaa sekä maissikakkua. Monesti täyttävän aterian kruunaa jokin tuore hedelmälautanen.

Olemme tutustuneet kollegoihin treenien sekä yhteisten ateria- ja kahvihetkien aikana. Ja nyt juttu luistaa erittäin hyvin. Olemme suunnittelemassa yhteistä retkeä safarille sekä lintupuistoon. Mutta näistä kerromme sitten myöhemmin, mikäli ne toteutuvat.

Ensimmäistä kertaa saimme kokea eilen illalla, mitä on sade Keniassa. Illalla taivas rupesi tummumaan ja päivälliselle mennessämme muutama pisara kasteli paitojamme. Melko rankasti satoi muutaman tunnin, mutta ukkosta ei esiintynyt, kuten ei kuulemma yleensäkään näissä kuumissa maissa. Ennen sadetta yllättäen sähköt katkesivat ja saimme illastaa kynttilöiden valossa. Tällöin illan pimeys tuntui todella mustalta. Vasta yöllä nukkuessamme sähköt palautuivat. Aamulla oli hyvä hengittää ja askel kulki mukavasti pölyämättömillä teillä. Saman havaitsi myös päivän treenin yhteydessä.

Hyvää jatkoa myös teille sinne Suomeen.

Hyvin torstaipäiväkin on mennyt, mutta siitä raportoimme myöhemmin.

Terveisin,

Jussi ja Harri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti